Suomen vapaamuurariuden historiasta

Suomen vapaamuurariuden historia ulottuu yli 250 vuoden taakse. Toiminta ei kuitenkaan ole ollut yhtäjaksoista.Historiaan sisältyy yli vuosisadan pituinen tauko Venäjän vallan aikana ja vähän sen jälkeenkin sekä jatkosodan aikainen keskeytys.

Vapaamuurariuden tulo Suomeen

Ruotsalainen vapaamuurariveljeskunta Svenska Frimurare Orden perusti Tukholmassa Suomea varten S:t Johanneslogen S:t Augustinin vuonna 1756. Loosi piti aluksi istuntojaan Tukholmassa ja Turussa. Vuonna 1762 loosi aloitti suhteellisen säännöllisen toimintansa ja kokoontui ensimmäisen kerran Helsingissä, Pienen ja syrjäisen Helsingin valitseminen toimintapaikkakunnaksi lienee johtunut ennen kaikkea rakenteilla olevasta Viaporista (Suomenlinna). Ennen tämän Suomen vapaamuurariuden ensimmäisen toimintavaiheen loppumista loosin matrikkeliin kertyi yhteensä 460 nimeä, joista upseereita oli 60 prosenttia.

Vapaamuuraritoiminta Suomessa loppui vuonna 1809 heti Ruotsin armeijan poistuttua maasta ja Suomen tultua osaksi Venäjän imperiumia. Vuonna 1813 Svenska Frimurare Orden päätti virallisesti keskeyttää toiminnan maassamme, ja loosien varat lahjoitettiin Helsingin kaupungille käytettäviksi hyväntekeväisyyteen.

Keisari Aleksanteri I kielsi kaiken vapaamuuraritoiminnan koko imperiumin alueella 1822. Kieltoa kovennettiin kahteen otteeseen niin, että vuonna 1848 kiellettiin kaikkien suomalaisten kuuluminen ulkomaisiinkin looseihin. Tästä huolimatta suomalaisia, mm. merikapteeneja, liittyi vapaamuurareihin ulkomailla, erityisesti Englannissa, Skotlannissa ja Ranskassa sekä myöhemmin Yhdysvalloissa. Suomalaisia kuului myös ruotsalaisiin looseihin

Uusi alku

Venäjän vallan viimeisinä vuosikymmeninä siirtyi paremman elämän toivossa ja Venäjän armeijan kutsuntojen vuoksi joukoittain suomalaisia Yhdysvaltoihin. Monista suomalaisista miehistä tuli siellä vapaamuurareita. Kun paluu kotimaahan tuli ajankohtaiseksi Suomen itsenäistyttyä, heidän keskuudessaan syntyi ajatus vapaamuurariuden perustamisesta uudelleen vanhaan kotimaahan.

Suomi loosi 1:n ensimmäinen peruskirja.

Yhteydet New Yorkin osavaltion suurloosiin johtivat tuloksiin. Toukokuun 2. päivänä 1922 J.E. Tuokkola lähetti New Yorkiin loosin perustamisanomuksen, jonka olivat allekirjoittaneet seitsemän Yhdysvalloissa asteensa saanutta veljeä. Elokuun 14. päivänä 1922 pidettiin Tuokkolan asunnossa Helsingissä, Suomen piirin sijaissuurmestariksi nimitetyn amerikansuomalaisen Toivo H. Nektonin kutsumana, väliaikaisen Suomi Maja 1 -loosin perustamisistunto. (Maja-sana korvattiin sittemmin kansainvälisellä loosi-sanalla.) Elokuun 18. päivänä 1922 suurmestari Arthur S. Tompkins johti astetyötä neljän muun New Yorkin valtion suurloosin edustajan avustuksella Säätytalossa ensimmäisessä itsenäisen Suomen vapaamuurari-istunnossa. Silloin 27 veljeä sai kaikki kolme astetta samana päivänä.

Jo seuraavana vuonna, 1.8.1923, Tampereella vihittiin Tammer-loosi 2. Turussa vihittiin seuraavana päivänä Phoenix-loosi 3.

Kun kolme loosia oli perustettu, edellytykset omaan suurloosiin olivat olemassa. Syyskuun 9. päivänä 1924 suurmestari Arthur S. Tompkins seurueineen suoritti Suomen suurloosin juhlallisen vihkimisen ja suurvirkailijoiden virkoihin asettamisen. Ensimmäiseksi suurmestariksi valittiin Axel Solitander, joka oli toiminut myös Suomi 1 -loosin ensimmäisenä mestarina.

Vuonna 1908 A.E. Hjelt kutsui Ruotsissa asteensa saaneet veljet kokoukseen, joka johti Granatenhjelms stiftelse (Granatenhjelmin säätiö) -nimisen seuran perustamiseen vuonna 1913. Se laskee edelleen vapunpäivinä seppeleen Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevalle majuri Fredrik Granatenhjelmin haudalle, joka tunnetaan ”vapaamuurarin hautana”. Seuran päätarkoitukseksi muodostui ruotsalaisen vapaamuurariuden herättäminen henkiin Suomessa, ja tämä toteutui S:t Augustin -loosin aloittaessa uudelleen toimintansa Helsingissä 1923. Tällöin Granatenhjelms Stiftelse muutettiin Föreningen Granatenhjelm -nimiseksi yhdistykseksi, joka tänäkin päivänä huolehtii Suomen ruotsalaisen vapaamuurariuden taloudellisesta toiminnasta. Svenska Frimurare Ordenilla (Ruotsin suurloosi) on nykyään toimintaa useissa rannikkokaupungeissamme sekä Tampereella.

Näin Suomessa toimii poikkeuksellisesti kaksi kansainvälisesti tunnustettua vapaamuurarisuurloosia, kaksikielinen, yleisuskonnollinen Suomen suurloosi ja ruotsinkielinen, ensimmäisestä asteesta alkaen kristilliseen näkemykseen perustuva Svenska Frimurare Orden.

Suomen suurloosiin kuuluvien loosien toimintaa on nykyisin (2021) 36 paikkakunnalla Suomessa, looseja 180 ja vapaamuurareita 7400. Toiminta on laajentunut myös Ruotsiin, jossa toimii neljä loosia, Södertäljessä, Lundissa ja Uumajassa.

Toimintamuodot vakiintuvat

Kahdessa vuodessa oli luotu itsenäisen Suomen vapaamuurariuden pohja: kolme perusloosia ja itsenäinen suurloosi.

Muutaman vuoden kuluttua toiminnan alkamisesta suomalaiset vapaamuurarit saivat oman vapaamuurarimusiikin säveltäjämestarimme Jean Sibeliuksen kynästä. Sibelius kuului niihin suomalaisiin, jotka vuonna 1922 ensimmäisinä vihittiin mestarimuurareiksi Suomi-loosissa. Jo ennen loosin perustamista hän lupasi säveltää musiikin rituaalityöhön. Ajatus toteutui kuitenkin vasta sen jälkeen, kun Sibeliuksen ystävä, vuonna 1923 järjestöön liittynyt oopperalaulaja Wäinö Sola, syksyllä 1926 oli uudelleen esittänyt hänelle säveltämistä koskevan pyynnön. Uuden, omaperäisen rituaalimusiikin ensiesitys oli tammikuussa 1927.

Helsinkiin perustettiin 1920-luvun lopulla kaksi uutta suomalaisen järjestelmän sinistä loosia.

Vastoinkäymisten vuosikymmen

Nuori suomalainen vapaamuurarius joutui 1930-luvulla monien vastoinkäymisten koettelemaksi. Kansallissosialistisen vapaamuurarivastaisen propagandan vaikutus tuntui myös meidän maassamme. Vapaamuurarit joutuivat monenlaisten epäluulojen ja painostuksen kohteiksi.

Vapaamuurariuteen kohdistuva vaino sai 1930-luvulla suorastaan järjettömät mittasuhteet, kun ottaa huomioon veljien vähäisen lukumäärän. Suomen äärioikeisto alkoi julkaista vapaamuurariuden vastaisuuteen keskittyneitä lehtiä, kuten Siniristiksi sittemmin nimensä muuttanut Tapparamies ja ruotsinkielinen Nationen.

Pahin vapaamuurareihin kohdistunut vaino Suomessa oli ns. Tattarisuon juttu. Kun Helsingin Tattarisuolta löytyi Malmin hautausmaalta varastettuja ruumiinosia, alettiin siitä aivan julkisesti syyttää vapaamuurareita. Syypääksi osoittautui lopulta ryhmä noituuden harjoittajia, mutta sitä ennen oli julkisuudessa hyökätty erittäin voimakkaasti ja laajalla rintamalla vapaamuurareita vastaan.  Muurareiden suomalainen vastustaja numero yksi, everstiluutnantti Paavo Susitaival, esitti jopa asiaan liittyvän valheellisen kantelun oikeuskanslerille. Tämä johti lopulta Susitaipaleen itsensä neljän kuukauden vankeuteen herjauksesta. Vielä ollessaan äärioikeistolaisen IKL:n kansanedustaja hän teki vuonna 1939 toivomusaloitteen vapaamuurariuden kieltämisestä. Se hylättiin keskustelutta.

Vapaamuurareita vastaan hyökättiin laajalla rintamalla. Myös luterilaisen kirkon piirissä oli vapaamuurariuden vastaisuutta. Viipurin hiippakunnan synodaalikokous päätyi vuonna 1933 esittämään kirkolliskokoukselle, että vapaamuurareihin kuuluva pappi tuli erottaa virastaan. Kirkolliskokouksessa päätettiin kolmen äänestyksen jälkeen, että esitys ei antanut aihetta toimenpiteisiin.

Upseeriliitto erotti vuosikokouksensa 1932 päätöksellä jäsenyydestään tiedossaan olleet vapaamuurarit ja painosti muitakin eroamaan. Lopulta sotaväen uusi päällikkö Hugo Österman kielsi vakinaisessa palveluksessa olevia upseereita ja toimihenkilöitä kuulumasta vapaamuurareihin, jolloin parikymmentä upseeria erosi veljeskunnasta.

Vapaamuurarit vastasivat vainoon ja panetteluun etupäässä vaikenemalla. He julkaisivat valtakunnallisissa lehdissä pari vapaamuurariuden tarkoitusperiä selvittävää kirjoitusta. Suomen suurloosi julkaisi sekä suomen- että ruotsinkielisenä myöhemmin suurmestarinakin toimineen V.M.J. Viljasen vihkosen ”Mitä vapaamuurarius on, Mihin se pyrkii”.

Tilannetta pahensi 1930-luvun alun taloudellinen lama. Se ulottui myös vapaamuuraritoimintaan. Erityisesti vuosi 1931 oli taloudellisesti raskas. Vanhojen jäsenten runsaan eroamisen lisäksi uusien jäsenten tulo hidastui tuntuvasti. Tulomaksut, jäsenmaksut, keräystulot ja lahjoitukset vähenivät. Yhtään uutta loosia ei perustettu 1930-luvulla. Kun jäsenmäärässä oli jo ylitetty 300, vuonna 1938 jäseniä oli enää 237.

Kauaskantoinen ja merkittävä positiivinen tapaus 1930-luvulla oli veli Ragnar Ekbergin lahjoitukseen perustuvan Ragnar Ekbergin Säätiön perustaminen vuonna 1936. Säätiön hallituksen nimittää Suomen suurloosi. Se harjoittaa varsin merkittävää avustustoimintaa.

Sodista rauhan vuosiin

1930-luku päättyi maallemme raskaalla tavalla: talvisota alkoi ja loosien toiminta vaikeutui. Nykyisessä vapaamuuraritoiminnassa oli alkamassa sen synkin jakso. Uhkaavaa vaaraa ilmeisesti ounasteltiin. Siihen viittaavat muun muassa Pyhä Johannes 4 -loosin vuoden 1939 vuosikertomuksen sanat:

”Nykyinen jättikamppailu saattaa vaikuttaa myös meidän veljeskuntamme tulevaan toimintaan. Sillä siellä, missä uusi taisteleva maailmankatsomus on saavuttanut voittoja, on vapaamuuraritoiminta lopetettu. Sen vuoksi saamme lähiaikoina valmistautua siihen, että meidänkin toimintamme täällä kaukana Pohjolassa mahdollisesti lakkautetaan. Toivokaamme kuitenkin viimeiseen saakka, että tämä aavistuksemme ei toteutuisi.”

Pelko johtui Hitlerin vainoista muun muassa vapaamuurareita kohtaan. Pääministeri Risto Ryti, joka oli itsekin vapaamuurari, ehti kuitenkin toimia ennen kuin tulevat aseveljet olivat esittäneet edes toivomusta vapaamuuraritoiminnan kohtalosta. Ryti esitti loppuvuodesta 1940 sekä suomalaiselle että ruotsalaiselle veljeskunnalle toiminnan keskeyttämistä Suomessa. Nämä tietysti tottelivat, ja toiminta loppui alkuvuonna 1941. Istuntohuoneistoista luovuttiin, mutta onneksi osa sisustuksesta ja irtaimistosta pantiin toiveikkaasti talteen vastaisen varalle mm. veljien koteihin. Niinpä voimme vieläkin ihailla ensimmäisen temppelimme upeaa sisustusta Helsingin vapaamuuraritalon isossa temppelissä, jo kolmannessa sijaintipaikassaan.

Sodan päätyttyä vapaamuuraritoiminta alkoi uudestaan. Suurloosi lähetti 27.1.1945 paikallislooseille kirjelmän, jossa kehotettiin käynnistämään keskeytyksissä ollut työ. Suomen suurloosiin kuuluvien veljien jäsenmäärä oli pudonnut noin kahteensataan, josta se on sittemmin kasvanut vuosi vuodelta.

Dynaaminen 1950-luku

Vapaamuurareiden keskuspaikkoja olivat sotien jälkeen edelleen Helsinki, Turku ja Tampere, mutta pian toiminta käynnistyi myös Porissa, Lahdessa, Kuopiossa, Kokkolassa ja laajeni edelleen uusille paikkakunnille

Vuonna 1950 perustettiin Humanitas-seura, jonka tehtäväksi ajateltiin mm. tutkimustoimintaa. Aika ei kuitenkaan ollut vielä sille kypsä. Sitä vastoin seura tuki loosien työtä järjestämällä esitelmä-, neuvonta- ja keskustelutilaisuuksia. Lopulta Humanitas-seuran keskeiseksi toimintamuodoksi vakiintui hyväntekeväisyys, siihen liittyvä varainhankinta sekä veljellisten ja virkistävien tilaisuuksien järjestäminen.

Kasvun 1960-luku

Edellinen vuosikymmen oli luonut pohjan kiihtyvälle määrälliselle ja toiminnalliselle kasvulle.

Kentän voimakas kasvu aiheutti tarpeen suurloosin uuteen valtakunnalliseen organisointiin. Vuonna 1961 maa jaettiin itäiseen, läntiseen ja eteläiseen piiriin, joihin suurmestari asetti itselleen sijaiset, nykyiseltä nimikkeeltään piirisuurmestarit. Piirien määrä kasvoi vähitellen niin, että niitä vuonna 1969 oli jo seitsemän.

Tutkimusloosi Minerva 27 perustettiin vuonna 1962. Tämän Pohjoismaiden vanhimman tutkimusloosin tehtäväksi tuli vapaamuurariuden tutkiminen historiallisena ja aatteellisena ilmiönä sekä julkaisu- ja esitelmätoiminta.

Koulutustoiminnan kannalta vuonna 1964 tapahtunut Vesannon kunnassa sijaitsevan Sompalan tilan hankkiminen oli merkittävä tapaus. Siellä järjestetään lähinnä kesäaikaan seminaareja, joihin vapaamuurarit perheineen ovat runsaslukuisina osallistuneet. Sompalasta, johon on vähitellen rakennettu kokonainen kylä majoitus- ja huoltotiloja, on kehittynyt muurarillisen toiminnan kesäinen keskipiste, jossa järjestetään myös hyväntekeväisyystyönä leirejä erilaisen avun tarpeessa oleville ryhmille.

Sisäisen kehityksen 1970-luku

Saavuttaessa 1970-luvulle vapaamuurarijärjestön määrällinen kasvu tasaantui. Jäsenmäärän lisäys vakiintui 5-7 prosentiksi vuodessa. Vuosikymmenen lopulla jäsenmäärä läheni neljää tuhatta.

Vanhusten ja Lasten Tuki -säätiön toiminnan merkittäviä virstanpylväitä olivat vanhusten tukitalon peruskiven laskeminen marraskuussa 1974 ja talon valmistuminen vuoden 1975 lopulla. Säätiön hallinnassa oli 16 huoneistoa Asunto Oy Elonturvan rakennuksessa. Toisen osakkaan luopuessa toiminnasta talo myytiin vuonna 2001. Säätiö laajensi myöhemmin toimintaansa Helsingin ulkopuolelle paikallisten veljien tuella niin, että tukitaloja on Kotkassa, Turussa, Kuopiossa, Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä.

Tamperelaisten ja joensuulaisten veljien vuonna 1977 perustama Karelia-säätiö rakennutti vuosina 1978-1980 Joensuuhun kaksi kuusikerroksista vuokrataloa.

Avautumisen 1980-luku

Jäsenmäärän kasvu oli 1970-luvulla ollut voimakas. Kymmenessä vuodessa jäsenmäärä oli kasvanut 53 prosenttia. 1980-luvulla kasvuvauhti hidastui. Jäsenmäärä nousi kuitenkin vuosikymmenen lopulla yli neljän ja puolen tuhannen.

Lehdistö kohdisti jälleen mielenkiintoaan vapaamuurareihin. Kirjoittelu oli pääosin kielteistä ja virheellistä.

Sisäistä kehitystä tapahtui monessa muodossa. Tutkimus- ja julkaisutoiminta voimistui, avustustoiminta vahvistui, kokoontumistiloja kohennettiin, koulutusta tehostettiin ja toimintaa suunnattiin koskemaan myös perheitä. Kuluneet vuosikymmenet olivat vakiinnuttaneet vapaamuuraritoiminnan aseman myös Suomessa.

1980-luku oli myös vapaamuuraritoiminnan avautumisen vuosikymmen. Sitä merkitsivät muun muassa Turussa ja Tampereella pidetyt ensimmäiset vapaamuurarikonventit, joiden yhteydessä lehdistöllä ja suurella yleisöllä oli vapaa pääsy tiloihin ja tilaisuuksiin, ei toki kuitenkaan istuntoihin. Tiedotusvälineiden suhtautumisessa tapahtuikin edistystä.

Kansainvälisen kanssakäymisen 1990-luku

1990-luvun merkittävä haaste oli virolaisen vapaamuurariuden alkuun saattaminen. Suomalaiset antoivat heti vuosikymmenen alussa virolaisille veljille vapaamuurariasteita suomalaisissa looseissa ja avustivat virolaisten loosien perustamisessa monin tavoin, mm. hoitamalla virkoja, kunnes virolaisten omat voimat riittivät toimintaan. Virossa otettiin käyttöön suomalainen rituaali sellaisenaan. Ensimmäinen rituaalikirja käännettiin viroksi suomalaisten ja virolaisten veljien yhteisvoimin ja painettiin Kuopiossa. Virolaiset loosit muodostivat oman piirinsä Suomen suurloosin yhteyteen. Vuonna 1999, välittömästi Suomen suurloosin 75-vuotisjuhlien jälkeen, perustettiin Viroon oma suurloosi.

Yhteyttä Amerikkaan vaalittiin edelleen. Suomen Suuroosin musiikkitoimikunta ja New Yorkin suurloosin Manhattanin piiri järjestivät yhdessä Sibeliuksen musiikin konserttisarjan Manhattanin vapaamuurarikeskuksessa vuonna 1995.

Edellisellä vuosikymmenellä alkanut pyrkimys avoimuuteen voimistui. Tiedotusvälineiden avulla jatkettiin totuudenmukaisen tiedon välittämistä suurelle yleisölle.

Vuosikymmenen lopulla myös yhteiskunnallisten suhteiden tehostuminen ja avoimuus hälvensivät entisestään vapaamuurareiden toiminnan tarkoitusperiin kohdistuneita epäluuloja.

1990-lukua voidaan hyvällä syyllä luonnehtia kansainvälistymisen vuosikymmeneksi. Suomen Suurloosin suhteet pohjoismaisiin vapaamuurarijärjestöihin vakiintuivat. Säännölliset vierailut pohjoismaiden välillä aktivoituivat niin suurloosi- kuin loositasollakin, ja vierailut myös muun maailman veljesjärjestöihin lisääntyivät.

Uuden vuosituhannen ensi vuosikymmen

2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä leimasi kaksi asiaa, jotka olivat siihen asti olleet veljeskunnassamme tuntemattomia. Historian ensimmäinen suurloosin strategia hyväksyttiin perusteellisen valmistelun jälkeen vuosi-istunnossa vuonna 2004. Vuosikymmenen viimeisessä vuosi-istunnossa vuonna 2009 puolestaan äänestettiin suurmestarista ensimmäisen kerran veljeskuntamme historiassa.

Lahden Sibelius-talossa pidetyssä vapaamuurarikonventissa vuonna 2007 esitettiin noin 700-päiselle veljistä ja seuralaisista koostuneelle yleisölle Jaakko Kuusiston orkestroima orkesteriversio rituaalimusiikistamme. Orkesterina oli maineikas Sinfonia Lahti maailmankuulun kapellimestarinsa Osmo Vänskän johdolla. Kyseessä oli rituaalimusiikin toinen orkesterisovitus kautta aikojen. Kuusisto ja Vänskä eivät ole vapaamuurareita.

2010-luvulla käynnistyi toiminta Ruotsissa

Yhteisymmärryksessä Ruotsin suurloosin kanssa vuonna 2012 perustettiin ensimmäinen Suomen suurloosin alainen loosi Telge 169 Södertäljeen. Ruotsissa on tällä hetkellä neljä loosiamme – Södertäljessä, Lundissa ja Uumajassa. Ne noudattavat suomalaista rituaalia ruotsin kielellä ja muodostavat oman piirinsä.

Tampereen yliopisto ja Tutkimusloosi Minerva 27 järjestivät syksyllä 2012 kansainvälisen vapaamuuraritutkimuksen konferenssin ”Edges of Freemasonry, Western Esotericism and the Enlightenment”. Konferenssi kokosi yliopistolle sekä vapaamuurareita että muita tutkijoita eri maista, jopa Atlantin takaa. Toinen vastaava seminaari järjestettiin Tampereella 2018.

Kansainvälisessä toiminnassa tapahtui Suomen aloitteesta kehitystä, kun mm. Itämeren ympärysvaltioiden suurloosit alkoivat pitää säännöllisiä kokouksia.

Seinäjoella järjestettiin vapaamuurarikonventti 2012 ja Jyväskylässä 2017.

Suurloosin 90-vuotisjuhlan merkeissä vapaamuurariyhteisöt tekivät historiansa suurimman lahjoituksen antaessaan Helsingin Uuden lastensairaalan rakentamiseen 600 000 euroa.

Vuosikymmenen lopulla käynnistettiin historiahanke, jonka tuloksena julkaistaan 2024 100-vuotishistoria.

Jäsenmäärät 1922-2020

Veljeskuntamme jäsenmäärässä lähdettiin liikkeelle runsaasta kolmestakymmenestä veljestä ja 1930-luvulla ylitettiin kolmensadan raja. 1930-luvun vainot, sota ja muut vaikeudet pienensivät jäsenmäärää tuntuvasti niin, että uusi alku vuonna 1945 tapahtui noin 200 veljen voimin. Siitä pitäen jäsenmäärä on kasvanut jatkuvasti, toki vähitellen hidastuen.

Suomen Suurloosin valta-alue käsittää 13 piiriä, joista yksi toimii Ruotsissa.

Suurmestarit